REMU Oy

REMU-brandi ja yrityksen tarina

Yrityksen historia ulottuu 1980-luvulle asti, jolloin valmistettiin ensimmäiset REMU-rumpuseulat Esa Ahopellon, Mauri Kuhmosen ja Ossi Rissasen suunnitelmien mukaan. Pari vuotta myöhemmin REMU alkoi olla myös kansainvälisesti tunnettu merkki, ja edelleen Amerikassa voi törmätä 1980-luvulla valmistettuihin REMU-rumpuseuloihin, jotka ovat edelleen käytössä.
Seulakauhojen kehitystyö alkoi vähän myöhemmin. Ensimmäiset prototyypit valmistettiin 1990-luvun alussa ja vuodesta 1997 asti seulakauhoja on myyty REMU-merkillä. Samoihin aikoihin samaa pyöriviiin teriin perustuvaa seulontatekniikkaa alettiin hyödyntää myös Combi-seulonta-asemissa.
Vuosien saatossa yritykset, ja jopa liiketoiminta, muuttuivat, mutta kiinnostus maanrakennuskoneisiin säilyi. Kun Ossi Rissanen kumppaneineen perusti REMUn (aiemmalta nimeltään ST-Tekniikka) vuonna 1997, yrityksen pääliiketoimintaa oli metallirakenteiden alihankinta. Vuodesta 1997 vuoteen 2005 alihankinta oli kannattavaa toimintaa, ja yritys laajensi toimintaansa Ähtärin lisäksi Lehtimäelle ja Virroille. Alihankintatoiminnan ohella yritys jatkoi seulontalaitteiden kehittämistä. Vuoteen 2006 mennessä omien tuotteiden tuotekehitys oli siinä pisteessä, että alihankinnasta päätettiin luopua ja keskityttiin omien tuotteiden valmistamiseen.
Vuonna 2004 tuotevalikoimaa laajennettiin ja Big Floatin valmistus aloitettiin. Uutiset ainutlaatuisesta kelluvasta kaivinkoneesta levisivät nopeasti ja kasvattivat kelluvan kaivinkoneen kysyntää.
Vuonna 2007 Yhdysvaltoihin avattiin tytäryhtiö. Toimintoja aloittamaan lähtivät Juha Salmi ja Hanna Rissanen, jotka hallinnoivat toimintaa rapakon takana vuoden 2008 loppuun. Vuonna 2009 ST-tekniikka nimestä luovuttiin virallisesti ja toiminta jatkui REMU Oy:n nimellä, ja myöhemmin samana vuonna perustettiin tytäryhtiö Saksaan. Vuotta myöhemmin perustettiin kolmas tytäryhtiö Norjaan. 2010 yritys kävi läpi sukupolven vaihdoksen, kun Ossi Rissanen myi enemmistön osakkeistaan Hanna Rissaselle ja Juha Salmelle. 2011 yritys teki historiansa suurimman investoinnin, kun uudet noin 5 M€ tuotantotilat rakennettiin. Samana vuonna uudet omistajat palkittiin Suomen Yrittäjien maakunnallisella vuoden yrittäjäpalkinnolla.